Eläinlääkärit

Kirsi Hartikainen
Eläinlääkäri (ELL)

Mielenkiinnon kohteet:

  • Kardiologia eli sydänsairaudet
  • Kissalääketiede
  • Etenkin vaativat sisätautitapaukset
  • Ultraäänitutkimukset
  • Dermatologia eli ihosairaudet
  • Akupunktio

Lisäkoulutus:

  • ESAVS Cardiology I-IV, 2009-2011
  • ESAVS Feline Medicine and Surgery I-III, 2008, 2011-2013
  • ESAVS Internal Medicine I, 2017

Olen valmistunut Helsingin yliopistosta eläinlääkäriksi 2006, ja pientä kunnaneläinlääkärikokeilua lukuunottamatta ollut koko ajan pieneläinlääkinnän parissa. Jyvässeudulla aloitin pätkätöissä vuodesta 2006, ja vuosiksi 2008-2017 kotiuduin Kirriin, ensin Keski-Suomen eläinklinikalle ja ketjun aiheuttaman nimenvaihdon myötä Animagi Jyväskylään ja sitten Evidensia Jyväskylään (ja vuodesta 2012 lähtien myös Muuramen toimipisteeseen).

Mielenkiinnon kohteeni, joista olen hankkinut myös runsaasti kotimaista ja kansainvälistä koulutusta, ovat kardiologia eli sydänsairaudet, kissalääketiede, sisätaudit, ultraäänitutkimukset, akupunktio sekä dermatologia eli ihosairaudet. Olen ainoa eläinlääkäri Keski-Suomessa, jolla on kissojen PawPeds-sydänultratutkimuksiin oikeuttava sertifiointi.

Harrastan sisustushaaveita, kynttilöitä ja kirjallisuutta, ruoanlaittoa, joogaa, sudokua ja mahjongia (itämainen pasianssi).

Karoliina Huusko (os. Räisänen)
Eläinlääkäri (ELL)

Mielenkiinnon kohteet:

  • Tuki- ja liikuntaelinsairaudet, ortopedia
  • Ortopedinen kirurgia
  • Korvien video-otoskopia
  • Pehmytosakirurgia

Lisäkoulutus:

  • ESAVS Orthopedics I 2019, ESAVS Orthopedics II 2021
  • AOVET; Principles in small animal fracture management 2017
  • Kansainväinen kirurgian koulutuskokonaisuus (pehmytosakirurgia, ortopedinen kirurgia) 2016-2017

Olen valmistunut eläinlääkäriksi Helsingin Yliopistosta vuonna 2015. Tein ensimmäisenä praktiikkakesänä sekä valmistuttuani sijaisuuksia kunnaneläinlääkärinä Iisalmessa vuosina 2014-2015 ja vuodet 2015-2017 töitä pieneläinten parissa Evidensia Jyväskylä -klinikalla (entinen Animagi Jyväskylä).

Erityiset mielenkiinnon kohteeni ovat ortopedia ja ortopedinen kirurgia, joiden saralta olen hankkinut jatkokoulutusta. Teen klinikalla ortopedisia leikkauksia, mm. ristisideleikkaukset, patellaluksaatioleikkaukset ja murtumaleikkaukset.

Vapaa-ajalla arkea rytmittää kaksi koiraa, coton de tulear Lenni ja tiibetinterrieri Maisa. Lisäksi harrastan monipuolisesti liikuntaa.

Sanna Hämäläinen
Eläinlääkäri (ELL)

Mielenkiinnon kohteet:

  • Suu- ja hammassairaudet
  • Kivun tunnistaminen ja hoito
  • Ihokirurgia
  • Seniorikoirien hyvinvointi

Lisäkoulutus:

  • Koiran ja kissan hammashoito, jatkokoulutus v. 2023
  • Small Animal Advanced Abdominal Ultrasonography v. 2022
  • Koiran ja kissan hammashoito v. 2022
  • Suun ja hampaiden anatomia ja patologia, hammaspotilaan perushoito, v. 2021
  • Eläinlääkäripäivät v. 2019′
  • muita pienempiä koulutuksia/webinaareja

Eläinlääkärin urani olen aloittanut kandina v. 2019, jolloin tein  lyhyen aikaa kunnaneläinlääkärin sijaisuuksia. Valmistuin Helsingin  yliopistosta v. 2020, mistä lähtien olen työskennellyt yksityisellä  pieneläinklinikalla keskittyen pääosin koirien ja kissojen  hammashoitoihin ja kipupotilaisiin. Mielenkiinnon kohteitani ovat  hammassairaudet, kivun tunnistaminen ja hoito sekä ihokirurgia. Seniorikoirat ja niiden hyvinvointi ovat sydäntäni lähellä.

Ennen eläinlääkäriksi opiskelua työskentelin laboratorioanalyytikkona  tieteellisessä tutkimusryhmässä Tampereella. Vapaa-ajalla mm.  ulkoilen, retkeilen, mökkeilen, sienestän ja opettelen tunnistamaan  lintuja. Kotona asustaa seniori-ikäinen espanjanvesikoirauros.

Kaisu Jarva
Eläinlääkäri (ELL)

Mielenkiinnon kohteet:

  • Tuki- ja liikuntaelinsairaudet, ortopedia
  • Diagnostinen kuvantaminen (ortopedia, selän röntgenkuvaukset)
  • Neurologia
  • Kirurgia

Lisäkoulutus:

  • ESAVS Neurology I 2021, ESAVS Neurology III 2021, ESAVS Neurology II 2023
  • FECAVA-kongressi 2018 (mm. ortopedia, neurologia, pehmytkudoskirurgia)
  • Aovet, Principles in small animal fracture management 2017
  • Small animal surgery (SAS), Year 2, orthopaedics & spinal surgery 2014
  • Useita kotimaisia koulutuksia vuosittain eri aihepiireistä

Olen valmistunut eläinlääkäriksi Helsingin Yliopistosta vuonna 2009.  Opiskelujen aikana työskentelin kesäisin Laukaan hevosklinikalla, ja siellä vietin myös kandikesäni, sekä ensimmäisen kesän valmistuttuani. Syksyllä 2009 aloitin työt pieneläinten parissa Keski-Suomen eläinklinikalla (myöhemmin Animagi Jyväskylä ja Evidensia Jyväskylä), ja sille tielle olen jäänyt.

Erityisinä kiinnostuksen kohteinani ovat ortopedia ja neurologia sekä diagnostisesta kuvantamisesta selkärangan röntgenkuvaukset sekä muut ortopediset röntgenkuvaukset. Näistä olen hankkinut lisäoppia useista kotimaisista sekä kansainvälisistä koulutuksista. Vapaa-aikanani harrastan ratsastusta ja kotona meillä tassuttelee whippet Leia.

Päivi Lauronen
Eläinlääkäri (DVM)

Mielenkiinnon kohteet:

  • Sisätaudit
  • Kroonisen kivun hoito
  • Diagnostinen kuvantaminen (röntgenkuvien tulkinta ja ultraäänitutkimukset)
  • Onkologia eli kasvainsairaudet
Olen valmistunut eläinlääkäriksi 2023 keväällä Tartosta, eläinlääkärin töitä olen tehnyt 2021 keväästä kandin oikeudet saatuani. Olen kandina tehnyt myös kunnaneläinlääkärin sijaisuuksia tehden sekapraktiikkaa, mutta vuoden -22 syksystä alkaen työskennellyt pelkästään päivystävässä pieneläinsairaalassa hoitaen monenlaisia potilaita niin poliklinikan puolella kuin päivystyksessäkin.
Kiinnostuksen kohteitani ovat sisätaudit, kroonisen kivun hoito, diagnostinen kuvantaminen ja onkologia. Hoidan mielelläni kaikenlaisia peruspotilaita ja haluan perehtyä tulevaisuudessa lisää sisätauteihin. Ennen eläinlääkäriopintojani olen työskennellyt hyvin monenlaisilla aloilla asiakaspalvelusta tuotantoeläinten hoitoon.
Vapaa-ajallani harrastan jousiammuntaa, ratsastusta, neulomista ja koirien kanssa ulkoilua. Iltojani ilostuttavat kotona reilu 8 kk ikäinen tolleri-tyttö ja seniori-ikäinen husky-herra.

Mihalitsa Margaritis
Eläinlääkäri (ELL)

Mielenkiinnon kohteet:

  • Iho- ja allergiasairaudet
  • Sydänsairaudet
  • Ultraäänidiagnostiikka
  • Pehmytkudoskirurgia
  • Tähystystutkimukset ja -leikkaukset
  • Akuutti- ja tehohoito

Lisäkoulutus:

  • FECAVA-kongressi 2018 (mm. dermatologia, kardiologia, pehmytkudoskirurgia)
  • useita kotimaisia koulutuksia iho- ja korvasairauksista 2012/2013/2014/2018
  • Fennovet small animal advanced abdominal ultrasonography, 2017
  • SAM Cardiovascular medicine I, 2013
  • SAM Emergency medicine and critical care, 2013
  • Pieneläinten pehmytkudoskirurgia, 2012/2017
  • Pieneläinten anestesia ja kivunhoito, 2013

Olen valmistunut eläinlääkäriksi Helsingin yliopistosta keväällä 2013. Työskentelin kesällä 2010 kunnaneläinlääkärin sijaisena Ylivieskassa, ja olen sen jälkeen 2011 lähtien toiminut klinikkaeläinlääkärinä Kirrin klinikan tiloissa silloisella Keski-Suomen eläinklinikalla (sittemmin ketjuun siirtymisen myötä Animagi ja Evidensia Jyväskylässä).

Erityiset mielenkiinnon kohteeni, joista olen hankkinut lisäkoulutusta, ovat iho- ja allergiasairaudet, sydänsairaudet, pehmytosakirurgia, ultraäänidiagnostiikka sekä akuutti- ja tehohoito. Teen mm. laajoja vatsaonteloultraustutkimuksia sekä koirien sydämen ultraäänitutkimuksia. Lisäksi teen yleiskirurgian ohella tähystystutkimuksia ja -leikkauksia (mm. tähystyssterilaatiot, piilokivesten poisto vatsaontelosta).

Heljä Oja
Eläinlääkäri (ELL)

Mielenkiinnon kohteet:

  • Kirurgia
  • Diagnostinen kuvantaminen
Sain praktiikkaoikeudet vuonna 2019 ja valmistuin eläinlääkäriksi 2021 Helsingin yliopistosta. Opiskeluaikana sekä valmistumisen jälkeen olen alkuun työskennellyt pieneläinsairaaloissa päivystyksen parissa. Näistä hommista siirryin päiväpraktiikkaan, jossa olen hoitanut potilaita laidasta laitaan.
Erityisiä mielenkiinnon kohteitani ovat diagnostinen kuvantaminen sekä kirurgia. Lähitulevaisuuden toiveissa olisikin suorittaa suomalainen erikoiseläinlääkärin tutkinto sekä syventyä kirurgian ja ortopedian maailmaan syvemmin. Hieman lisäkoulutusta olen jo ehtinyt hakea Suomesta ja ulkomailta tehohoidon, ortopedian sekä kirurgian saralta.
Vapaa-aikani kuluu pitkälti kolmen toyvillakoiran sekä metsästyskäytössä oleva jämtlanninpystykorvan kanssa. Näiden kanssa harrastan rallytokoa, agilityä sekä hirvenmetsästystä.

Katja Rajalin
Eläinlääkäri (ELL)

Mielenkiinnon kohteet:

  • Hammassairaudet
  • Anestesiologia

Lisäkoulutus:

  • Useita hammasaiheisia koulutuksia koti- ja ulkomailla
  • ESAVS Dentistry I-III
  • Endodontic I-II

Olen valmistunut eläinlääkäriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2000. Työurani alussa tein jonkin verran sijaisuuksia kunnanpraktiikassa ja pieneläinklinikoilla (mm. kandina kolmen viikon kesälomatuurauksen Keski-Suomen eläinklinikalla vuonna 1998).

Valmistumisen jälkeen työskentelin kuusi vuotta kunnaneläinlääkärinä ja sen jälkeen vuodesta 2006 alkaen pieneläinpraktiikassa – aluksi Keski-Suomen eläinklinikalla ja yrityskauppojen jälkeen Animagi Jyväskylän sekä sittemmin Evidensia Jyväskylän klinikalla.  Jo melko varhaisessa vaiheessa halusin kehittyä jollakin erikoisalalla. Ensimmäinen suunnitelmani oli silmäsairaudet, mutta ala vaihtui kuitenkin vielä hammassairauksiin. Vuosien varrella on tullut hankittua lisäkoulutusta useilla kursseilla sekä useissa kongresseissa koti- ja ulkomailla. Vapaa-ajallani koiraseuraa järjestää minulle isovillakoira Pulu.

Laura Sundberg
Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri

Mielenkiinnon kohteet:

  • Pehmytkudoskirurgia
  • Tähystyskirurgia
  • Anestesia
  • Tähystystutkimukset
  • Kasvainsairaudet
  • Ruoansulatuskanavan sairaudet
  • Sisätaudit

Lisäkoulutus:

  • Helsingin Yliopisto: Pieneläinsairauksien erikoistumisopinnot (Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri) v. 2014-2020
  • ESAVS onkologia II 2021
  • ESAVS onkologia I 2019
  • Accesia Academy: Suun alueen kirurgia: rekonstruktio ja plastiikkakirurgia v 2018
  • Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäritutkinnon 6 kk syventävien opintojen harjoittelujakso Koira-Kissaklinikalla v 2017
  • Suomen eläinlääkäripraktikot ry koulutukset:
    Ruoansulatuskanavan sairaudet v 2014
    Hengitystiesairaudet v 2015
    Diagnostinen kuvantaminen v 2017
    Mikrobilääkkeiden vastuullinen käyttö eläinlääkinnässä v 2018
    Ihosairaudet (furunkuloosi, kynsisairaudet yms) v 2018.
  • Eläinlääkäripäivät eri vuosina: aiheina mm kasvainsairaudet, anestesia ja kivunhoito
  • Improve international, small animal medicine (SAM)-kurssipäivät aiheesta ruoansulatuskanavan sairaudet v 2013
  • Helsingin Yliopisto: Pieneläinten anestesia ja kivunhoito v 2013, iltaseminaari aiheesta virtsatiesairaudet v 2017
  • Vet Akatemia: eri aihealueet v 2012-2017
  • The Royal Veterinary college: Endocrine essentials v 2012

Valmistuin eläinlääketieteen lisensiaatiksi v. 2010 ja pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäriksi v. 2020 Helsingin Yliopistosta. Suoritin puolen vuoden erikoistumiseen liittyvän syventävän osan harjoittelun Koira-Kissaklinikalla Turussa v. 2017 . Erikoistumisalueinani oli ensisijaisesti pehmytkudoskirurgia, tähystystutkimukset- ja leikkaukset, kasvainsairaudet (myös lääkkeellinen hoito), sisätaudit, anestesiat ja diagnostinen kuvantaminen. Kirjoitin erikoistumisartikkelin Suomen Eläinlääkärilehteen aiheesta Lymfooman kliininen kuva, hoito ja ennuste koiralla.

Erikoistumistutkinnon lisäksi olen jatkokouluttautunut aktiivisesti kotimaisissa ja ulkomaisissa koulutuksissa. Olen työskennellyt klinikkaeläinlääkärinä pieneläinten parissa kokopäiväisesti vuodesta 2012 saakka (Evidensia Jyväskylä; ent. Animagi Jyväskylä; entinen Keski-Suomen eläinklinikka). Sitä ennen tein sijaisuuksia mm. kunnaneläinlääkärinä ja toimin tarkastuseläinlääkärinä.

Oona Uunila
Eläinlääkäri (ELL)

Mielenkiinnon kohteet:

  • Suu- ja hammassairaudet
  • Lemmikkien kokonaisvaltainen terveyden ja sairauden hoito

Lisäkoulutus:

  • Eläinlääkäripäivät 2020 (mm. silmäsairaudet)
  • FECAVA 2019 (mm. hammassairaudet, gastroenterologia)
  • Suomen Eläinpraktikot ry:n koulutukset: Käytännönläheinen kardiologia 2021, Hammassairaudet 2019, Mikrobilääkkeiden vastuullinen käyttö eläinlääkinnässä 2018
  • Koiran ja kissan hammashuolto II 2019
  • Eläinlääkäripäivät 2015
  • Useita pienempiä koulutuksia eri aiheista

Olen valmistunut Helsingin yliopistosta 2017. Kuntapraktiikasta kokemusta on kertynyt Lapista Keski-Suomeen vuosilta 2016-2018 ennen siirtymistä pysyvästi pieneläinten pariin Keski-Suomeen 2018. Erityisesti minua kiinnostavat pieneläinten kokonaisvaltainen terveyden ja sairauksien hoito sekä suun ja hampaiden sairaudet.
Jatkokoulutusta olen hakenut koti- ja ulkomailta, erityisesti suun ja hampaiden sairauksiin. Teen mm. vaativampia hampaidenpoistoja sekä leukaluukystaoperaatioita.
Kotona minua odottaa lancashirenkarjakoira Olli valmiina metsissä seikkailemiseen, hiihtämiseen tai mihin tahansa muuhun vauhdikkaaseen aktiviteettiin.

Eläinhoitajat

Krista Haverinen
Klinikkaeläintenhoitaja

Mielenkiinnon kohteet:

  • hammassairaudet
  • laboratorio
  • röntgen

Valmistuin eläintenhoitajaksi keväällä 2012. Aloitin vuonna 2013 Mikkelissä eläinklinikalla työskentelyn. Opiskelin oppisopimuksella työn ohella klinikkaeläinhoitajaksi ja valmistuin Helsingin Amiedusta vuonna 2016. Elämä vei vuonna 2017 Jyväskylään, jossa työskentelin yhdellä yksityisellä eläinklinikalla. Keski-Suomen Eläinklinikalla aloitin syksyllä 2021.

Työssäni kiinnostaa sen monipuolisuus ja jatkuva oppiminen, aina voi kehittyä lisää. Mielenkiintoni kohteita ovat mm. hammassairaudet sekä laboratorio- ja röntgentutkimukset.

Vapaa-ajalla tykkään urheilla ja lukea. Kotona häntäänsä heiluttaa jackrussellinterrieri Tinni.

Päivi Hänninen
Klinikkaeläintenhoitaja

Mielenkiinnon kohteet:

  • laboratoriotyöskentely
  • kissat
  • sisätaudit
  • hammashoidot

Olen työskennellyt vuodesta 2003 eläinklinikoilla Jyväskylän alueella. Ammattitutkinnon suoritin vuonna 2005, jolloin valmistuin pieneläinhoitajaksi. Vuonna 2010 päivitin ammattitutkintoni ja ammattinimikkeeni klinikkaeläintenhoitajaksi.

Erityiset mielenkiinnon kohteeni ovat laboratoriotyöskentely, sisätaudit ja hammashoidot. Vuosien varrella olen saanut runsaasti lisäkoulutusta mm. seuraavista aiheista: laboratoriotyöskentely, parasitologia, röntgentutkimukset, farmakologia, sisätaudit ja hammashoidot.

Sydäntä erityisen lähellä ovat kissat, joita perheessämme tassuttelee kaksi kappaletta; cornish rex ”Leksa” ja itämainen lyhytkarva ”Riemu”.

Sanita Jussila
Klinikkaeläintenhoitaja, EAT

Mielenkiinnon kohteet:

  • leikkaussalitoiminta
  • tähystystoimenpiteet
  • anestesiavalvonta

Olen valmistunut pieneläinhoitajaksi vuonna 2002 ja työskennellyt alkuperäisellä Keski-Suomen eläinklinikalla vuodesta 2003 sekä seurannut sen vaiheita kaikki nämä vuodet.

Pitkän työuran ansiosta klinikkatyöskentelyssä on päässyt tekemään ja kokemaan paljon, sekä kouluttautumaan usealla osa-alueella, myös ulkomailla, muun muassa USA:ssa. Erikoisosaamiseeni kuuluvat kirurgiset leikkaussalitoimenpiteet, kuten tähystysleikkauksissa avustaminen ja anestesiavalvonta. Lisäksi olen mukana syöpäpotilaidemme hoidossa, sekä teen röntgenkuvauksia, toimin asiakaspalvelussa sekä teen laboratoriotoimenpiteitä.

Omia kiinnostuksen kohteita työssä ovatkin juuri leikkaussalityöskentely (kaikki mitä se pitää sisällään, mm. valmistelu, välinehuolto, lemmikin heräämisvaihe), ensiapu, röntgen, hygieniaosaaminen sekä kaikenlainen touhuaminen klinikalla hyvän työporukan kanssa!

Elämäntapanani on pitkään ollut liikunta sekä terveys, vapaa-aika kuluukin salilla treenatessa ja aktiivisesti urheillen. Lisäksi sydäntä lähellä olevia harrastuksia ovat metsästys, marjastus, kalastus, tanssi ja moottoriurheilu.

Evita Krigsman
Klinikkaeläintenhoitaja

Mielenkiinnon kohteet:

  • anestesiatoimenpiteet
  • hammastoimenpiteet
  • leikkaussalityöskentely
  • koirien ja kissojen käyttäytyminen
  • koirien ja kissojen ravitsemus

Olen opiskellut klinikkaeläintenhoitajaksi Amiedussa Helsingissä ja työskennellyt useammalla eri eläinklinikalla vuodesta 2010 lähtien. Keski-Suomen eläinklinikalla olen ollut sen perustamisesta 2017 alkaen.

Olen hankkinut lisäkoulutusta aina tilaisuuden tullen, ja lyhyempiä koulutuksia ja seminaariosallistumisia on kertynyt etenkin kiinnostuksenkohteistani eli lemmikkieläinten hammashoidoista ja suun terveydenhuollosta, anestesiaturvallisuudesta ja anestesianvalvonnasta, hygieniasta ja välinehuollosta sekä ravitsemuksesta. Lisäksi haluan kiinnittää erityistä huomiota stressin ja eläinlääkäripelon lievittämiseen potilailla. Tässä työssä uutta voi oppia myös omalla työpaikalla päivittäin.

Omina karvakavereina minulla on petit brabancon Sampo sekä kissasisarukset Iisakki ja Tuulikki. Vapaa-aikaani vietän metsälenkeillä, retkeillen ja koirapuuhissa, kasvimaalla ja pihatöissä, marja- tai sienimetsässä, musiikin ja kirjojen parissa sekä erilaisissa kulttuuririennoissa.

Erna Malinen
Klinikkaeläintenhoitaja

Mielenkiinnon kohteet

  • leikkaussalityöskentely
  • ortopedia
  • hammassairaudet
  • eläinten ruokinta

Olen nuori klinikkaeläinhoitaja Jyväskylän Palokasta. Valmistuin eläintenhoitajaksi Koulutuskeskus Salpauksesta syksyllä 2012, samalla valmistuin myös ylioppilaaksi Vääksyn yhteiskoulusta. Opintojen aikana innostuin klinikkaeläinhoitajan opinnoista ja valmistumisen jälkeen sain oppisopimuspaikan jyväskyläläiseltä eläinklinikalta. Työn ohella valmistuin klinikkaeläinhoitajaksi Helsingin Amiedusta vuoden 2015 keväällä. Valmistumisen jälkeen työskentelin klinikkaeläinhoitajan vaativissa työtehtävissä isolla klinikalla Jyväskylässä.

Vapaa-ajallani harrastan koiranäyttelyitä, leipomista sekä lenkkeilyä. Kotona elämääni riemastuttavat mittelspitzit Aurin, Taneli ja Taavi.

Aino Nyrönen
Klinikkaeläintenhoitaja, EAT

Mielenkiinnon kohteet:

  • laboratorio- ja leikkaussalityöskentely
  • tähystystoimenpiteet
  • hammassairaudet

Valmistuin eläintenhoitajaksi Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskuksesta vuonna 2012.
Opintojen aikana tein työharjoittelun Keski-Suomen Eläinklinikalla, ja ihastuin paikkaan heti. Päätin, että haluan vielä joskus työskennellä siellä.

Heti valmistumisen jälkeen pääsinkin aloittamaan työt Keski-Suomen Eläinklinikalla, ja sillä tiellä olen edelleen. Vuonna 2013 aloitin oppisopimus opiskelun klinikkaeläinhoitajaksi Helsingin Amiedussa, josta valmistuin keväällä 2015.

Vapaa-aikanani elämääni ilostuttavat itämaiset kissaveljekset Vinski ja Leksa sekä perheeni mäyräkoira Pate ja 16- vuotias mummokissa Tirlittan.

Elsi Pääaho
Klinikkaeläintenhoitaja

Mielenkiinnon kohteet:

  • röntgen
  • laboratorio
  • asiakaspalvelu
  • tuki- ja liikuntaelinsairaudet
  • akuutti- ja leikkauspotilaat
  • eläinten koulutus ja käyttäytyminen

Suoritin eläintenhoitajan perustutkinnon vuonna 2017. Tämän jälkeen jatkoin määrätietoista opiskelua klinikkaeläinhoitajan ammattitutkintoa kohti Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistossa Saarijärvellä, josta valmistuin alkuvuodesta 2019. Välittömästi valmistuttuani aloitin urani sijaisuuksia täytellen Äänekoskella Hiskinmäen Eläinsairaalassa. Paikka oli tullut tutuksi jo opiskelujen ohella harjoitteluiden ja sijaisuuksien myötä. Keski-Suomen Eläinklinikan tiimiin liityin mukaan syksyllä 2020.
Mielenkiinnon kohteita minun on vaikea laittaa järjestykseen, sillä eläintenhoitoala on jatkuvasti kehittyvä ja tieto-taitoa pystyy syventämään loputtomasti kaikilla osa-alueilla. Jokainen uusi koulutus avaa uusia ulottuvuuksia ja herättää mielenkiintoa. Keski-Suomen Eläinklinikalla arvostetaan osaamista ja työyhteisölle tarjotaankin säännöllisesti useita kehittymismahdollisuuksia. Tästä syystä, olen todella onnellinen saadessani olla mukana tätä kehittyvää tiimiä.
Töiden ulkopuolella vapaa-aikani kuluu pitkälti ahkeroiden omassa kotipiirissä, jossa minua ilostuttaa hollanninpaimenkoirat Ile ja Kerttu, sekä kotikissa Leepu ja tyttären risteytyskani Siru Pupunen. Koirien kanssa pk-lajit ovat lähellä sydäntä, mutta myös hevoset ja ratsastus ovat tärkeä osa vapaa-aikaa.

Aino Koskinen
Klinikkaeläintenhoitaja

Mielenkiinnon kohteet:

  • röntgen
  • anestesiat
  • koirien koulutus ja käyttäytyminen

Olen valmistunut eläintenhoitajaksi Kannuksen kennellinjalta vuonna 2016. Tämän jälkeen muutin Tampereelle, jossa opiskelin oppisopimuksella klinikkaeläinhoitajaksi Eläinlääkäriasema Reviirissä.  Pian valmistumisen jälkeen tuli kuitenkin mahdollisuus palata takasin kotikonnuille Keski-Suomeen ja olihan tilaisuus käytettävä hyväksi.  Keski-Suomen eläinklinikan riveissä aloitin siis helmikuussa 2019.

Tässä työssä kiinnostaa eniten sen monipuolisuus ja jatkuva kehittyminen alalla. Yksikään työpäivä ei ole samanlainen ja aina oppii jotain uutta. Suurimpia kiinnostuksen kohteitani ovat koirat ja niiden käyttäytyminen.

Vapaa-aikani kuluu koirien kanssa lenkkeillen ja harrastaen. Kotoa löytyy tällä hetkellä 9-vuotias bedlingtoninterrieri Napo ja labradorinnoutaja Kylli.

Marianne Sarimo
Pieneläinhoitaja

Jenny Silvennoinen
Klinikkaeläintenhoitaja

Mielenkiinnon kohteet:

  • röntgen
  • tähystystoimenpiteet
  • välinehuolto

Ensimmäiset maistiaiset klinikkaeläinhoitajan työstä olen saanut vuonna 2014 hevosklinikalta, jossa työskentelin parin vuoden ajan. Tämän jälkeen opiskelin toimintaterapeutin ammattikorkeatutkinnon, mutta koska kiinnostus eläinklinikalla työskentelyyn ei muuta opiskelemalla lähtenyt, palasin takaisin eläinten pariin pieneläinklinikalle vuonna 2019. Valmistuin oppisopimuksella klinikkaeläinhoitajaksi vuonna 2020 (Taitotalo) ja sillä tiellä ollaan, klinikkaeläinhoitajan työ on niin älyttömän kivaa! Keski-Suomen Eläinklinikalla aloitin työt syksyllä 2022.

Erityisiä kiinnostuksen kohteita klinikkaeläinhoitajan työssä ovat erilaiset tähystystoimenpiteet kuonosta ja korvista ruoansulatuskanavaan ja virtsateihin, röntgentyöskentely sekä välinehuolto. Lisäksi ortopedia kiinnostaa, ja olenkin innoissani mahdollisuudesta oppia siitä lisää.

Kotoa löytyy lapsen ja aviomiehen lisäksi paimensukuinen lapinkoira Tyyne, ja tallilta suomenhevostamma Tuulispää. Lisäksi nautin ulkona liikkumisesta, rakkaimpina lajeina hiihto ja vaeltaminen.

Jonna Tervonen
Klinikkaeläintenhoitaja

Mielenkiinnon kohteet:

  • anestesiavalvonta
  • leikkaussali- ja laboratoriotyöskentely
  • röntgentutkimukset
  • eläinten ruokinta

Olen valmistunut eläintenhoitajaksi keväällä 2013 ja suoraan valmistumiseni jälkeen aloitin työt hoitajana Evidensia Jyväskylässä (entinen Animagi Jyväskylä). Valmistuin oppisopimuksella klinikkaeläinhoitajaksi syksyllä 2017.

Erityiset mielenkiinnon kohteeni ovat anestesian valvonta, leikkaussali- ja laboratoriotyöskentely, röntgentutkimukset, kissojen käytösasiat sekä ruokaneuvonta.

Vapaa-aikani kuluu käsitöitä tehdessä seuranani karvaturrit maine coon Diiva sekä saksanpaimenkoira Kiri.

Saija Tuomainen
Klinikkaeläintenhoitaja

Janita Yliaska
Klinikkaeläintenhoitaja

Asiakaspalvelija

Janika Järvenpää
Asiakaspalvelija

Olen työskennellyt asiakaspalvelun parissa erilaisissa työtehtävissä vuodesta 2007 alkaen. Valmistuin lähihoitajaksi Jämsän ammattiopistosta vuonna 2010 ja työskentelin vanhusten parissa kotikaupungissani Jyväskylässä yhdeksän vuotta. Hoitoalalta lähdin kohti uusia tuulia ja toimin rakennusalalla asiakaspalvelu – ja myyntitehtävissä vuodet 2016-2021.

Olen aina pitänyt asiakaspalvelusta ja erilaisten ihmisten kohtaamisista. Eläimet ovat olleet pienestä asti suuri intohimoni ja mielenkiinnon kohteeni.

Keski-Suomen eläinklinikalla aloitin syksyllä 2021.
Tässä työssä minua kiinnostaa eniten erilaisten ihmisten ja eläinten kohtaaminen. Yksikään työpäivä ei ole samanlainen ja saan viettää päiväni minulle tärkeiden asioiden äärellä. Olen iloinen, että saan olla osa tätä ammattitaitoista tiimiä.

Suurimpia kiinnostuksen kohteitani ovat koirat ja niiden kokonaisvaltainen terveyden ja sairauden hoito.

Vapaa-aikani kuluu koirieni kanssa näyttelyissä käyden sekä lasten hevosharrastuksen parissa. Kotona aktiivisen arjen ja ulkoilun takaa kahdeksan kääpiöpinseriä ja kaksi bassettia.

Fysioterapia

Emmi Aarnio-Metsänen
Fysioterapeutti (AMK), Eläinfysioterapeutti (AMK)

Valmistuin fysioterapeutiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulusta 2010 ja tämän jälkeen valmistuin eläinfysioterapeutiksi Satakunnan ammattikorkeakoulusta 2014. Olen työskennellyt omalla toiminimellä vuodesta 2013 pieneläinten ja hevosten parissa ja lisäksi olen ollut Animagi Jyväskylän ja sittemmin Evidensia Jyväskylän tiloissa eläinfysioterapeuttina. Teen tiiviisti yhteistyötä eläinlääkäreiden kanssa, jotta saavutettaisiin paras mahdollinen hoitotulos ja lisäksi pyrin pitämään huolta ammattitaidostani aktiivisesti kouluttautumalla. Vastaanotollani käy niin aktiivisia harrastekoiria kuin ihan tavallisia kotikoiriakin, kissat ovat myös tervetulleita.

Kotona eläimellisestä elämästä vastaa käyttölinjainen labradorinnoutaja Leevi ja suomenhevonen Rölli.