Meidän klinikan paras kehrääjä ja kissankesyttäjä on Kirsi. Kirsi osaa rapsutella ärsyyntyneenä häntäänsä piiskaavaa kissa-asiakasta juuri oikeasta kohdasta ja kehrätä ja purputtaa juuri oikealla sävyllä. Moni hermostunut, äreä tai arka kissa antaakin yllättäen tutkia itseään ilman ongelmia, ja usein etukäteen mahdottomalta tuntuva verinäytteenotto tai verenpaineenmittaus sujuukin rennosti ilman mitään pakkokeinoja. Kirsin keräämä tieto, taito ja kokemus kissoista ja kissalääketieteestä on häkellyttävän monipuolinen ja vankka.

Ensimmäiset kosketukset kissamaailmaan Kirsi hankki 1980-luvun loppupuolella kiertelemällä kissanäyttelyissä aluksi siskonsa ja hänen omistamansa siamilaiskissan mukana, sekä myöhemmin omien kissojensa kanssa. Kirsi on kasvattanut cornish rex -rotuisia kissoja kasvattajanimellä Doctrix’ vuosina 1993-2001. Kasvatustyön tuloksena yhdessätoista eri pentueessa syntyi yhteensä 37 pentua.

Kirsi on toiminut useissa kissayhdistyksissä erilaisissa luottamustoimissa (Turun rotukissayhdistys, Suomen rotukissayhdistys, Suomen Rex-kissayhdistys). Suomen Kissaliitossa Kirsi oli mukana rotutoimikunnan työryhmässä, jossa koottiin Kissaliiton ensimmäinen ”Tarttuvien tautien vastustusohjelma” sekä päätettiin esittää liittokokoukselle nostaa kissanpennun luovutusiän nostoa 10 viikosta 12 viikkoon. Viime talven (2020-2021) aikana Kirsi on ollut mukana Suomen kissalääketieteen seura Catuksen työryhmässä mukana kirjoittamassa opasta ”Terveyden- ja sairaudenhoito löytöeläintaloissa, kissahoitoloissa ja muissa kissaloissa” ja oli panelistina samaan oppaaseen liittyvässä, eläinlääkäreiden etiikka-aiheisessa keskusteluwebinaarissa.

Opettaminen ja luennointi on Kirsin lempipuuhaa. Kirsi on käynyt luennoimassa kissanomistajille ja -kasvattajille, klinikkaeläinhoitajille sekä muille sidosryhmille. Valmiit luentopaketit löytyvät mm. aiheista kissan genetiikka, kissan käytös, vanheneva kissa, kissan suolistovaivat, kissaystävällinen klinikkaympäristö ja kissan anestesian erityispiirteitä. Me Kirsin työkaverit olemme myös oppineet Kirsiltä valtavasti. Kirsin tietopankki kissa-asioissa on aivan ehtymätön ja kullanarvoisia neuvoja on aina saanut kun on tarvinnut!

Klinikalla kissa-asiakkaat on huomioitu omalla odotustilalla. Odotustilan ovi on äänieristetty, jotta muualta klinikalta kuuluvat äänet eivät aiheuttaisi kissoille ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Kissoille on lisäksi olemassa oma päiväsairaalaosasto johon koirilla ei ole asiaa.

Ammattitaidon taustalla on paitsi omakohtaiset kokemukset kissoista, myös raaka työ jota voidaan myös opiskeluksi kutsua. Usein oppia on pitänyt hakea ulkomailta. Kirsin suorittama opintojen lista on vaikuttava:

Kissakoulutukset
– ESAVS Feline Medicine & Surgery (Kissalääketiede ja kirurgia) vuosina 2008, 2011, 2012, 2013
– Fennovet Kissan ruokinta 2020
– ESAVS Feline Internal Medicine (Kissojen sisätaudit) I 2021
– Fennovet Kissat pintaa syvemmältä: Sairaudet käytösmuutosten taustalla

Muut suurimmat koulutukset
– ESAVS Cardiology I-IV (kardiologia eli sydänsairaudet) 2009-2011
– ESAVS Internal Medicine I (sisätaudit) 2017 ja III 2019

Mikä kissoissa sitten niin viehättää? Annetaan maestran vastata itse:
Kissassa yhdistyy herkkyys ja voima, varovaisuus ja omanarvontunto, erakkous ja sosiaalisuus, uteliaisuus ja välinpitämättömyys. Jokainen kissa tulee kohdata yksilönä nostaen samalla esiin itsestään se rauha ja tyyneys, joka ruokkii rauhaa ja tyyneyttä myös kissassa, sekä ymmärtäen ja puhuen kissan omaa kieltä. Olen aina ollut nostamassa kissan häntää kissojen puolesta eli tuomassa esille, ettei kissa ole pieni koira vaan täysin omanlaisensa laji. Kissaa tulee arvostaa vähintään samalla tavoin kuin koiraa tai muita lemmikkejä.