KORONAVIRUSEPIDEMIA VAIKUTTAA MYÖS KLINIKKAMME TOIMINTAAN

Palvelemme teitä lemmikkien hoidossa osittain poikkeavien käytäntöjen mukaisesti. Henkilökuntamme jää lievienkin flunssaoireiden ilmetessä pois töistä varotoimenpiteenä, minkä vuoksi miehityksessämme voi olla vajausta ja sen vuoksi saatamme joutua joissain tapauksissa siirtämään varattuja aikoja. Näissä tilanteissa pyrimme turvaamaan ensisjaisesti akuutisti sairaiden lemmikkien hoidon.

Toivommekin että kaikki asiakkaamme osaltaan auttaisivat meitä pysymään terveinä, jotta voimme huolehtia jatkossakin lemmikkienne terveydestä.

LEMMIKIN HOIDON PERIAATTEET EPIDEMIA-AIKANA

Mahdollisuuksien mukaan hoidamme lemmikit ilman omistajan läsnäoloa vähentääksemme ihmiskontakteja. Tällä toiminnalla pyrimme turvaamaan niin asiakkaiden kuin henkilökunnankin terveyttä ja hidastamaan epidemian etenemistä. Lemmikin käynnin aikana omistaja voi odottaa autossa tai lähteä käymään kotona riippuen lemmikin käynnin pituudesta.  Yhdessä omistajan kanssa arvioidaan, onko lemmikin hoito mahdollista järjestää ilman omistajan läsnäoloa.

Lisätietoa hoitokäytännöistämme saat soittamalla vastaanoton numeroon.

OHJEITA  LEMMIKIN KANSSA KLINIKALLE SAAPUVILLE:

Saapuessasi klinikan pihaan, soita vastaanoton numeroon 029 1700 900 ja ilmoittaudu puhelimitse. Saat jatko-ohjeita asiakaspalvelijaltamme käynnin kulusta. Esitiedot käydään puhelimitse eläinlääkärin kanssa läpi ilmoittautumisen jälkeen. Lemmikki haetaan pihalta sisälle ja tarvittavista tutkimuksista tai hoidosta sovitaan puhelimitse. Myös kotiutusohjeet käydään pääsääntöisesti läpi puhelimitse.
Voitte käydä maksamassa vastaanotossa käyntinne. Käytäthän kasvomaskia klinikan tiloissa. Huom! Mikäli kuulutte riskiryhmään, teillä on mahdollisuus maksaa käynti autossa kannettavan maksupäätteen avulla.
Vastaanottotiski on suojattu pleksillä asioinnin turvallisuuden lisäämiseksi. Suosithan korttimaksua!

YLEISIÄ OHJEITA KLINIKALLA ASIOIMISEEN:

💙 Käytäthän kasvomaskia asioidessasi klinikan tiloissa.

💙 Asioithan klinikalla vain terveenä.

💙 Jos olet sairaana (mukaanlukien lievätkin hengitystieoireet), karanteenissa tai altistunut COVID-19 -virukselle (esim. ulkomaan matkan tai sairastuneen läheisen vuoksi) ET VOI TULLA KLINIKALLE. Pyydä tällöin joku muu tuomaan lemmikki puolestasi klinikalle. Jos tämä ei onnistu, voit siirtää/peruuttaa käyntiajan ilman peruutusmaksua.

💙 Jos olet sairaana, karanteenissa tai altistunut, ja lemmikkisi tilanne vaatii akuuttia hoitoa, ole yhteydessä klinikalle puhelimitse, niin suunnitellaan miten lemmikkisi hoito voidaan järjestää.

💙 Vain yksi saattaja lemmikkiä kohden, jos lemmikkiä ei voida hoitaa ilman omistajan läsnäoloa.

💙 Henkilökuntamme ei kättele epidemia-aikana.

💙 Käsidesin käyttö on suositeltavaa ja sitä on helposti klinikalla saatavilla. Käsienpesupiste löytyy myös aulassa olevasta WC:stä.

💙 Pidäthän 1-2 m etäisyyden muihin henkilöihin.

💙 Vältäthän turhaa pintojen koskemista käynnin aikana.

💙 Muista yskimishygienia!

(Päivitetty 4.2.2021)